Ruma on kaunista -Brändin tuolla puolen

Poikasen suosikki Otto Santalan teoksista oli "Kerjäläinen", 2013, 

vieressä "Saab", 2013, molemmat: öljy kankaalle.

Lumoutunut olo tuli Otto Santalan näyttelyn avajaisissa äsken. 
Brändin tuolla puolen 
-Oton näyttely on Itäkeskuksen Stoan galleriassa aina sunnuntaihin 22.9.2013 asti. 
En tiedä mikä sen lumouksen oikein teki... 
Taide kun on tunne. 

Otto Santala: 
Brändin jälkeen, 2010, valokuva


Brändi näkyi esineissä ja asioissa, mutta se todellisuus missä me oikesti elämme ja etenkin se itä-Helsingin raaka kuva, se välittyi todella. 
Otto oli saanut moneen teokseen vangittua tarinan, jota jäi miettimään. 

Ennen kaikkea kuvissa oli karua kauneutta! 
Asetelmia ja värejä, liikettä, joka herätti yhteiskuntakritiikin, kyllä. Toi surun, joo. 
Mutta pysähdytti myös tuntemaan, edes jotain. 
Ja tunne, se on aina tärkeä.
Se on alku.

Ruma on kaunista, kun sen oikein silmillä katsoo.

Otto Santala: Täyttä olutta, 2013; Pyörän raato, 2013; Sammunut, 2013

(öljy kankaalle)

sekä takaseinällä: Haavemaailma, 2012

(kankaalle siirretty lasertuloste ja akryyliväri)

Lisää näyttelystä ja Stoan gallerian tietoja löydät täältä.

Pikkukosken sillan kautta...

Kävely on ihanaa! Liike avaa kuonakanavat niin kehosta kuin korvien välistä ja taas voi hengittää ja toimia vapautuneemmin. Kun kirjoittaa paljon, on hyvä kävellä välillä. Joku on sanonutkin, että kävely on kirjoittajan kaveri. On tullut kirjoitettua, ei kuitenkaan niin paljon kuin haluaisi. Mutta käveltyä senkin edestä. Elokuinen kävelyretki kulki Pikkukosken sillan kautta.

Odottamatta olinkin inspiroivalla "Galleria-kierroksella". Tilassa oli taidetta, ehkä siinä tarkoituksessa tehtyä tai sitten ihan vaan katsojan silmässä, ihmiskäden jäljellä ja osittain luonnon muovaamaa.

Lumouduin.

Ihmisen Valo

Certain thoughts are prayers. There are moments when, whatever be attitude of the body, the Soul is on it´s knees. -Victor Hugo

Käytiin muutama viikko sitten Taidehallin Steve McCurry näyttelyssä ja meinas taju lähteä.
Kokelma taiteilijan uran huippukuvia, ihmisiä ja hetkiä maailmalta. Joissain kasvoissa silmät kertoivat tarinan ja aika pysähtyi.

Meille tarttui tuliaisina Steve McCurryn tuotannosta hieno kirja.
Sitä katsellessa inspiroituu.
Kuvattujen ihmisten silmissä on Sielun peili ja kasvoista tarttuu mystinen Valo.
Huokaus!

I look for the unguarded moment, the essential Soul peeking out, experience etched on the person´s face. -Steve McCurry 

 Harmittaa, etten aikaisemmin tajunnut vinkata näyttelyä, sillä se on huomenna 4.8. viimeistä päivää, vielä siis ehtii...

Symbolismia ja Valo-taidetta

En tiennyt, että olen aina pitänyt maalaustaiteessa nimenomaan symbolismista. Kun ei ole taidehistorian syvää oppimäärää käynyt, ei voi aina muistaa mitä suuntaa mikäkin teos edustaa. Symbolismi vaikuttaa Valoa ja hengellisyyttä ymmärtävään osaan minussa hyvin voimakkaasti. Kuvat ovat sielunpeilejä, sekä maalarin, että katsojan. Tarina, jonka maalaus kertoo on mystinen, rajatilassa ja aito. Se hämmentää ja herättää etsimään kuvan kautta itseään. Minulle Jumala puhuu myös taiteiden kautta.
Kun vuosia sitten vaeltelin ja kulutin aikaa Münchenin Neue Pinakotekeissa minut pysäytti Fernand Khnopffin teos, I lock my door upon myself, 1891. Silloin se puhutteli omaa sielunmaisemaani kovasti. Patisti liikkeelle tiukalla katseellaan. Vieläkin.

Symbolistit olivat kiinnostuneet ihmisen sielunelämästä, mielikuvituksesta ja unista ja uskoivat, että "suurten totuuksien" lähestyminen vaatii epäsuoria keinoja, kuten voimakkaasti vaikuttavia symboleja ja metaforia. Symbolismi vaikutti huomattavasti modernismin syntyyn.

Tänään jäin kiinni Jacek Malczewskin teokseen Pölymyrsky vuosilta 1893-94. (Ateneumin näyttelyssä 52 sielua 17.2.2013 asti). En osaa yhtään sanoa miksi, eikä tarvitsekaan. Taiteessa parhautta on se, että kaikki on katsojassa itsessään. Kuva on kaunis. Kamalan kaunis.

Tämän on ymmärtänyt myös ihana Marianne Nieminen, jonka näyttely on esillä Galleria Johan S:ssä (Eteläranta 14,  2.12.2012 asti). Marianne kirjoittaa teoksistaan seuraavasti:

Välimaasto jossain taivaanrannan tietämillä, rytmit pilvien rykelmissä. Kuluneen kylkeen kasvanut uusi ja kiiltävä metalliranka, värin hyöky odottamattomasta suunnasta. Valo, joka silittää rososta nukkaa, notkistaa tiukimmat rytmit ja taikoo mustalle pehmeän kaavun. Tekee mitättömästä valtavan.
Arkisen maiseman rakenne ja sen muuttuva sommitelma kiehtoo minua edelleen. Ohikuljetut näkymät tallentuvat muistikelalle, mutta niiden tarkka kopioiminen maalauksiksi loppuu viimeistään silloin, kun maali vie ja muistuttaa siitä, mikä ei ole näkyvissä.
Nimiä maalauksillani ei ole. 
Uskon, että sinä keksit niille osuvimmat.

(kuva made by Mikko R.)

Alussa...

Niin, sanoja.

Helpommin sanottu kuin sanoitettu tämä aloitus. Blogiin iski bloggi heti alkumetreillä. Tarkoitukseni lienee aloittaa tauon jälkeen uudestaan, olla rehellinen, erityisesti itselle ja murtaa sitä bloggia tällä blogilla joka jumittaa oman luovuuteni ja ajatteluni esteenä.

Sen on maailma siihen muurannut.

Maailma ja pimeys.

Kaipaan pysyvään valoisuuteen.

Kaipaan pysyvään inspiraatioon.

Kaipaan totuuteen.

Aloitan näillä Sanoilla.