Arki

Kuljen naurettavan lyhyen työmatkani omalla autolla. Tunnen siitä huonoa omaatuntoa ja selittelen syitä, kuten "tarvitsen omaa rauhaa", vaikka kyse on lopulta omasta mukavuudesta. Vuosien myötä on aistit turtuneet oman auton sisätilan lämmössä. Tänään menin julkisilla töihin, koska töiden jälkeen matka jatkui keskustaan elokuviin eikä sinne kannata omalla autolla mennä!?

Olin valtavan avoimena kaikille ärsykkeille, lähinnä ihmisille ja heistä huokuville tarinoille.
Aamuinen matka Malmilta idemmäksi Helsinkiin, piti sisällään:
 - aamulonkeroaan oksentavan paikallisjuopon
 - puiston penkille nukahtaneen kulkijan
 - R-kioskin edessä kerjänneen pyörätuolimiehen
 - Tupakkia bussikatoksen sisäpuolella sytytelleen nuorukaisen
 - ja tämän tupakansavusta suivaantuneen muorin
 - dösälastillisen hiljaisia matkalaisia
 - Riston (jotain 3v.) joka äidin pyynnöistä huolimatta meni istumaan ikkunapaikalle kolmen penkkirivin päähän bussin lastenvaunuväliköstä
 - yhden Ristosta huolestuneen äidin
 - ja koko matkan rauhaisasti nukkuneen Riston pikkuveljen
 - kirjastoon matkalla olleen Hilman (jotain 4v.), joka kertoi äidilleen yksien tyttöjen kiusaavan häntä pihalla ja että siinä yhdessä rapussa on (oikeasti äiti on!) peikko, kun se kerran huusi möreällä äänellä, että menkää lapset pois rapusta, täällä huutaa peikko!
 - äidin, joka tuskastui siihen ettei hänen itkunsekainen tyttärensä (jotain 4v.) usko häntä, että peikkoja ei ole olemassa
 - Hilman mummon, joka hiljaa hymyili tyttären tyttären jutuille istuessaan rollaattorin päällä lastenvaunuvälikössä
 - bussiin horjuneen keski-ikäisen mieshenkilön, joka ei ruttuinen olkistetson silmillään saanut käytettyä matkakorttia ja rojahti kasseineen naisen viereen jolta pyyteli koko matkan anteeksi, että kertoo tälle liikaa yksityiselämästään
 - naisen, joka yritti painautua lähemmäksi bussin ikkunaa, ettei viereen rojahtanut mies tulisi yhtään lähemmäksi ja hengittäisi äsken juotuja huuruja päin

Matka idästä Stadiin oli vähemmän aistirikas. Työpäivä oli tehnyt tehtävänsä ja huomasin ainoastaan metron ikkunasta Kulosaaren asemalla pleksilasien takana apilaniityn vihreyden syyskuun alun auringossa. Niin ja Kaisaniemen kävelytunnelissa tuttua tangoa soittaneen kvartetin. Paikassa on mieletön akustiikka.

Aamun tarinoista tuli entistä tärkeämpiä, kun Woody Allenin uusin elokuva Blue Jasmine loppui.
Cate Blanchett oli loistava kaiken menettäneenä, hermoromahtaneena entisenä hienostorouvana.

Tänäänkin oli hyvä päivä.