Valo-paloja

Sain syntymäpäivälahjaksi "Hyvien tekojen päiväkirjan".
Tässä ajassa täytyy totisesti itselleen muistuttaa mitä hyvät teot ovat ja että niitä tulee myös tehneeksi. Kyynisyyden peikko ja mustan sydämen vartija kääntää orastavan onnen tunteen hyvästä teostakin syyllisyydeksi. Kun kirjoitan teon tai tapahtuman muistiin, myös ne jotka kohdistuvat minuun itseeni, teosta tai tapahtumasta tulee totta ja pysyvämpää.
Sain kirjan maanantaina, tänään torstaina siinä on jo kolme mainittavaa asiaa, illalla kirjoitan siihen kaksi lisää. Avaudun enemmän näille valo-paloille, hyvien tekojen resepteille.
Kirja on mainio. Ensin siinä on johdattelevat kysymykset, jopa valmiit viivat joihin kirjoittaa.
Sivu sivulta rajat vähenee, tekojen pisteytys poistuu ja kirjan lopussa on enää tyhjiä sivuja...
Kokenut hyvien tekojen keräilijä ei kai enää kirjoita niitä muistiin, vain sydämeensä.

Yltiöoptimismi, "kaikki" mikä on niin mahtavaa ja hienoo kokoajan sekä se kuinka "kaikilla" on asiat aina niin kivasti -ärsyttää ajoittain myös minua. Eräs sellainen ystävä, joka päivittää Facebookkiinsa aina pitkillä "tänään-taphtui-kaikkea-tätä-hyvää-just-mulle" -päivityksillä otti niin paljon aivoon, että haastoin hänet ja kysyin, miksi? Vastaus oli yllättävä:
"koska maailma on oikeestaan aika kamala, pimeä ja paha. Ja pääosin ketuttaa, niin miksei ainakin voisi yritää levittää ympärilleen pääosin hyviä asioita, kun siihen kerran pystyy!? Tai ainakin yrittää olla levittämättä pimeää, pahaa ja tyhmää."
Allekirjoitan.

Siksi minun blogini on valo-palojen tori.
Tavoittelen sitä mikä on mahdollista: rauhaa, valoa ja rakkautta, myös itse, vaikkei siltä aina totisesti tunnu! Ehkä joku muukin tavoittelee mahdollista ja kun meitä on monta, me voimme jakaa sitä yhdessä.

Hyvien tekojen päiväkirjaa saa tilattua täältä!

Katutaidetta

On sotkuja ja sottausta, tägejä ja graffiteja. 

Poikanen kertoo seuraavansa koulumatkansa bussipysäkin vastaisella seinällä käytävää taistelua "taidetta" vastaan! Viikottain "töherrykset" pestään pois, viikottain nimimerkki ilmaantuu seinään uudestaan. 

Irlannissa, erityisesti pohjois-Irlannissa näin kukoistavat Murelit, seinämaalaukset, jotka yleensä olivat poliittisia, kertoivat asuinalueen ihmisten uskonnollis-kansallisen sitoutumisen. Niitä oli myös Berliinissä, East-Side Galleryn vanhan rajamuurin pätkällä, betoniin piirrettyjä rauhan kuvia sekä vanhojen talojen päätyseinien hämmentäviä sanomia. Mietin, niitä täytyy olla myös Gazassa.

Stadissa, Malmilla, ihan tuossa junaradan tuntumassa, lähellä sitä poikasen bussipysäkkiä, kävelykadulla oli katutaidetta kauniissa muodossa. Marraskuun viimassa lämmitti pysähtyä ihailemaan maahan spreijattua vaalenapunaista sydäntä.

Näen sydämiä kaikkialla: vesilätäköiden muodoissa, kivissä poluilla, varjoissa ja heijastuksissa. Tämä oli suora viesti, sydämeen. 

Rakkautta on.

Ja Valoa. 

Vaikka tähän pimeään aikaan ei aina siltä tunnukaan. Annan sinulle tehtävän! 

Sytytä kynttilä aina kun istuskelet paikallasi kotona tai töissä, anna sen liekin, 

Sydämen, 

lämmittää elävällä valollaan sieluasi.  

Symbolismia ja Valo-taidetta

En tiennyt, että olen aina pitänyt maalaustaiteessa nimenomaan symbolismista. Kun ei ole taidehistorian syvää oppimäärää käynyt, ei voi aina muistaa mitä suuntaa mikäkin teos edustaa. Symbolismi vaikuttaa Valoa ja hengellisyyttä ymmärtävään osaan minussa hyvin voimakkaasti. Kuvat ovat sielunpeilejä, sekä maalarin, että katsojan. Tarina, jonka maalaus kertoo on mystinen, rajatilassa ja aito. Se hämmentää ja herättää etsimään kuvan kautta itseään. Minulle Jumala puhuu myös taiteiden kautta.
Kun vuosia sitten vaeltelin ja kulutin aikaa Münchenin Neue Pinakotekeissa minut pysäytti Fernand Khnopffin teos, I lock my door upon myself, 1891. Silloin se puhutteli omaa sielunmaisemaani kovasti. Patisti liikkeelle tiukalla katseellaan. Vieläkin.

Symbolistit olivat kiinnostuneet ihmisen sielunelämästä, mielikuvituksesta ja unista ja uskoivat, että "suurten totuuksien" lähestyminen vaatii epäsuoria keinoja, kuten voimakkaasti vaikuttavia symboleja ja metaforia. Symbolismi vaikutti huomattavasti modernismin syntyyn.

Tänään jäin kiinni Jacek Malczewskin teokseen Pölymyrsky vuosilta 1893-94. (Ateneumin näyttelyssä 52 sielua 17.2.2013 asti). En osaa yhtään sanoa miksi, eikä tarvitsekaan. Taiteessa parhautta on se, että kaikki on katsojassa itsessään. Kuva on kaunis. Kamalan kaunis.

Tämän on ymmärtänyt myös ihana Marianne Nieminen, jonka näyttely on esillä Galleria Johan S:ssä (Eteläranta 14,  2.12.2012 asti). Marianne kirjoittaa teoksistaan seuraavasti:

Välimaasto jossain taivaanrannan tietämillä, rytmit pilvien rykelmissä. Kuluneen kylkeen kasvanut uusi ja kiiltävä metalliranka, värin hyöky odottamattomasta suunnasta. Valo, joka silittää rososta nukkaa, notkistaa tiukimmat rytmit ja taikoo mustalle pehmeän kaavun. Tekee mitättömästä valtavan.
Arkisen maiseman rakenne ja sen muuttuva sommitelma kiehtoo minua edelleen. Ohikuljetut näkymät tallentuvat muistikelalle, mutta niiden tarkka kopioiminen maalauksiksi loppuu viimeistään silloin, kun maali vie ja muistuttaa siitä, mikä ei ole näkyvissä.
Nimiä maalauksillani ei ole. 
Uskon, että sinä keksit niille osuvimmat.

(kuva made by Mikko R.)

Kaikkien Rakkaittemme muistoksi

Siskolta tuli eilen viesti Espanjasta, että pikku-paholaiset ovat söpöjä kiertäessään kerjäämässä karkkia pimenevässä illassa. Katolisissa maissa kuolemaan liittyvät pyhät on tunnelmaltaan niin rankkoja, että niitä täytyy vain juhlia. Kaikkien pyhien illasta tuli Halloweeni, kun irlantilaiset maahanmuuttajat siirsivät perinteensä uudella mantereella kaikkien omaisuudeksi. Pukeutuimisen taustalla on taikausko, jotta yönä jolloin henget liikkuvat keskuudessamme pysyisimme tuntemattomina, ettei Piru veisi. Samaa on suomalaisessa virvontaperinteessä ja ne muistuttavatkin toisiaan, vaikka tapahtuvat puolen vuoden päässä toisistaan. Paastoon laskeutuminen on oma Carnevaalinsa (Carne Vale! = Eläköön Liha!) ja eteläisessä amerikassa kulkueissa hytkyvät paljaiden pakaroiden kanssa luurangot ja muut kuoleman kuvat. Viva!

Jäin miettimään, että ehkä tähän suomalaiseen hiljaiseen harmaaseen "juhlintaan" sopii ennemminkin pyhäinpäivänä vetäytyä rakkaiden lähelle ja ehkä käydä sytyttämässä poismenneiden läheisten haudalla kynttilä.
Harvoin noita päiviä on, että kaupat on kiinni ja voi vain olla.
Toivottavasti yhdessä perheen kanssa, tai ystävien.
Elämään kuuluu olla yhdessä, rakastaa.
Kuoleman äärellä oleminen on Elämän arvon tajuamista.
Se on Elämän salaisuus.

Jos on aikaa ja pääset, niin piipahda hautuumaalla pimeän jälkeen pyhäinpäivän iltana. Tunne hämärässä huokuva rauha ja näe kynttilöiden liekkien meri. Yksi kynttilän liekki kertoo kaipauksesta ja ikävästä, mutta se kertoo myös kiitoksesta.




Kiitos, kun olit ja rakastit Minua...
Tuhat liekkiä on Kauneus, joka koskettaa niin syvältä, ettei siihen ole sanoja.

Valoa sydämeesi!