Lapsena ihminen seisoo poreilevan luovuuden padan vieressä ja kaikki padan tuoksut, värit, höyryt ja ihmeet ovat avoimena ja mahdollisia. Nuoruus on sitä, että kasvaa pois tuon padan luota. Matkaa voi kertyä jopa kilometrejä ja maailma tekee tien padan ääreen kimurantiksi.
Jos padan taas aikuisena löytää, sen lähelle ei koskaan enää pääse niin kuin lapsena.
Moni taiteilija pyrkii koko aikuisen elämänsä ajan takaisin tuohon lapsuuden maailmaan ja löytämään sen keitoksen ihmeen, jota lapsena sai maistaa:
Luovuuden ihmeen, avoimen ihmettelyn ihmeen, sen miten kaikki on mahdollista!
Silti me katsomme vain kuin kuvastimesta.
Jumala lupaa valtakuntansa erityisesti lapsenkaltaisille. Minusta nämä kaksi asiaa kulkevat käsikädessä. Minulle luovuuden salattu lähde on nimittäin Korkeimmassa itsessään. Luoja itse antoi meille lahjan Luoda, kun teki meistä kuviaan.
Nyt kun olen hyväksyen siirtymässä aikuisuuden salattuun maailmaan, olen päättänyt löytää oman luovuuteni porisevan padan. Teen matkaa erään luovuuden oppaan ohjeilla, luku kerrallaan. Ihana suorittaja minussa ajatteli, että viikkoja menee saman verran kuin kirjassa on lukuja. Kuinkas kävikään: kolmannen luvun kohdalla tuli yli kuukauden tauko ja jumitus. Ei luovuus löydy näpsäkällä perfektionismilla ja velvollisuudentunnolla, johon olen sukeltanut yläaste-ajoista lähtien.
Ei, luovuus löytyy irti päästämällä, tyhjässä tilassa.
Ei, luovuus löytyy irti päästämällä, tyhjässä tilassa.
Koskematon hanki ja katulamppu, Vaatekaapistako tähän tupsahdin?
Kolmas luku oli osuvasti nimeltään Voiman elpyminen ja ohjeena oli olla ajattelematta ja suorittamatta.
Taidan olla vieläkin luvussa kiinni, vaikka oli pakko katsoa pari lukua eteenpäin: Rehellisyyden löytäminen ja Toivon elpyminen. Niinpä.
Ei tätä voi kiirehtiä.
Tyhjän tilan luomisen vinkkinä oli pitää luku-lakko: ei tyhjänpäiväistä telkkarin katselua, ei teatteria, ei elokuvia, ei sanomalehtiä, kirjoja tai mikään jonkun toisen luomaa. Musiikki on siinä ja siinä, mielellään ilman ymmärrettäviä lyriikoita. Sen sijaan olisi hyvä tehdä käsillä itse, käsitöitä, puutarhanhoitoa, askartelua, pelata pelejä, nähdä ystäviä jne.
Tuntuu niin vaikealta tehtävältä, pelottaa heittäytyä. Sisäinen vastustajani muistuttaa, että se ja se kirja on vaan nyt luettava, koska kirjastolainakin erääntyy kohta...
Tiedän missä luovuuden patani sijaitsee. Ajoittain teen retkiä sen ääreen. Siellä olen "kotona", siellä on hyvä olla, siellä asuu Flow ja ajattomuus. Padassa porisee pari tarinan juurta ja tuhansia siemeniä.
Voi kunpa ylettäisin niihin niin kuin lapsena.
Pahin este minä itse ja matkan varrella maailmasta kertynyt kuona...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti